Yksityisautoilijat haikailevat junien ja metrojen perään
12.03.2010 18:20 (Päivitetty 14.03.2010 03:30)
Lähijuna Pasilan asemalla

MTV3 - Nina Rahkola

Lähes joka toinen pääkaupunkiseudulla asuva turvautuu päivittäin omaan autoon ensisijaisena kulkuvälineenä. MTV:n uutisten teettämän kyselyn mukaan puolet heistä jättäisi auton kotiin, jos joukkoliikenne palvelisi heitä nykyistä paremmin.

Yksityisautoilun suosiota selittää muun muassa se, että joukkoliikenne palvelee heikosti esimerkiksi Espoosta Vantaalle matkaavia. Helsingin keskustaan matkanteko taittuu mutkitta melkein mistä päin pääkaupunkiseutua tahansa, mutta poikittaisliikenne, eli kehäteiden suuntainen liikenne, tökkii pahasti.

Helsingin seudun liikenteen suunnittelujohtaja Ville Lehmuskoski myöntää, että poikittaisliikenteessä olisi runsaasti kehittämistä.

- Poikittaisliikenteen kehittäminen on yksi tärkeimmistä asioista. Poikittaisliikenteen kasvuennusteet seuraavan kymmenen vuoden aikana osoittavat, että kehäteiden suuntaiseen liikenteeseen on panostettava.

Kehä yhden sektorilla liikennemäärien arvioidaan kasvavan 20-30 prosenttia nykyisestä. Kehä kolmosen sektorilla kasvu saattaa olla jopa sata prosenttia, eli liikenne voi jopa tuplaantua.

- Poikittaisliikenteen osalta on erittäin haasteellista vastata tähän kasvavaan kysyntään joukkoliikenteen tarjonnalla niin, että ihmiset oikeasti valitsevat joukkoliikenteen, eivätkä omia autojaan, toteaa Lehmuskoski.

Kysely toteutettiin tuhannelle pääkaupunkiseutulaiselle helmi-maaliskuussa. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Metro olisi monelle mieluisin kulkuväline

Nykyään metroa hyödyntää pääkaupunkiseudun asukkaista viisi prosenttia. Metrolla matkustaminen kiinnostaisi kuitenkin huomattavasti tätä useampaa, joka seitsemättä.

Niin ikään lähijunille löytyisi nykyistä enemmän käyttäjiä. Nykyään lähijunilla kulkee ensisijaisesti joka seitsemäs seutukunnan asukas. Juna olisi mieluisin liikkumisvaihtoehto kuitenkin lähes joka neljännelle.

Autoilijat houkutellaan elektroniikalla

- Lippuhintojen alennukset ja aikataulujen luotettavuus olisivat niitä tekijöitä, jotka saisivat nykyistä useammat hyödyntämään julkista liikennettä, arvioi suunnittelujohtaja Ville Lehmuskoski.

Autoilijoita houkutellaankin pian muun muassa reaaliaikaisen matkustajainformaation tarjoamisella. Käytännössä se tarkoittaa pysäkeille sijoitettavia näyttöjä, jotka kertovat minuutilleen, milloin seuraava bussi tai juna saapuu pysäkille.

- Tämä reaaliaikainen tieto perustuu kulkuvälineissä oleviin gbs-paikantimiin, jotka kertovat tarkalleen sen, milloin seuraava menopeli saapuu paikalle. Tällaisia näyttöjä on tulossa tänä vuonna Helsinkiin tuhat.

Lehmuskoski myöntää, että lippuhintojen alentaminen olisi toinen tärkeä keino houkutella yksityisautoilijoita.

- Voidaan sanoa, että yhteiskuntataloudellinen optimi olisi se, että lippuhintoja laskettaisiin puoleen nykyisestä.

Katso Nina Rahkolan juttu

Jaa: fb tw
Kolari katkaisi Kuutostien liikenteen - yksi kuollut (Päivitetty 16:22)
Mopoilijat törmäsivät toisiinsa - teinipoika kuoli (15:19)
Ruotsin pelaajat kesälaitumille – mitalipelit eivät kiinnosta (Päivitetty 14:55)
Talvivaaran työntekijöiden avoin kirje: ”Jatkuva haukku satuttaa” (Päivitetty 14:53)
HS: EK:n Inkeroinen eroaa työmarkkinajohtajan tehtävästä (14:21)
Mihin nuoret harmaahylkeet kuolivat? (14:05)
Meritursas sen kertoo: Suomi voittaa maailmanmestaruuden (Päivitetty 15:16)
Nöyryytetyt Yhdysvaltojen ja Kanadan joukkueet paluumatkalle pikavauhtia (12:02)
MM-peleihin finaalia lukuun ottamatta saa yhä lippuja (Päivitetty 12:01)
Poliisi lätkäfaneista: Ihan toista kuin taiteidenyössä (Päivitetty 11:26)
Venäjä vastasi noottiin suomalaistutkijan pidätyksestä (10:43)
Vedonlyöjä MM-kisoista: Eilen oli tilipäivä (Päivitetty 10:38)
Yleltä nolo moka MM-tulosuutisoinnissa – katso kuva (Päivitetty 10:20)
Aivan massiivisen maaginen suoritus! Näin se meni kuvina (Päivitetty 10:02)
Helteistä sateisiin - tällaista säätä on tänään luvassa (Päivitetty 09:44)
Ennätysyleisö katsoi Suomen voittoa USA:sta (09:31)
Opintoaika täyttyy tuhansilla yliopisto-opiskelijoilla (08:36)
TS: Vankeja valvotaan pian myös äänentunnistuksella (05:18)
Talvivaaran päästöjen vaikutukset epäselviä (Päivitetty 06:16)
Suomalaisyhtiö voi joutua maksumieheksi Alaskassa (04:12)
Sivu: 1 2 3 4 5
Takaisin ylös
Täysversio | Palaute | | Yhteystiedot | FAQ
Google